- Olet täällä: Etusivu »
Unelmoi suuria – Ajatus kerrallaan – Jeff Manion
- Hinta
- 10,00 €
Tuotekuvaus
Unelmoi suuria - Ajatus kerrallaan. Haluamme, että elämällämme on merkitystä. Pienet askeleet voivat johtaa valtaviin, kestäviin tuloksiin.
Tarkka tuotekuvaus
Unelmoi suuria – Ajatus kerrallaan – Jeff Manion
Unelmoimme suuria. Haluamme, että elämällämme on merkitystä, ja haluamme nähdä tuloksia heti. On rasittavaa seurata, kuinka hitaasti hyvät aikeemme toteutuvat. Totuus onkin, että pahuus rehottaa luonnostaan, kaikki hyvä vaatii vaivannäköä. Se vaatii sinnikästä etenemistä oikeaan suuntaan ajatus ja askel kerrallaan.
Monien on vaikea tyytyä siihen, että he vain ilmestyvät paikalle päivä toisensa jälkeen ja hoitavat velvollisuutensa. On kuitenkin mahdollista johtaa, palvella ja rakastaa toisia koko elämänsä ajan joutumatta uhraamaan omaa intohimoaan. Kertomalla innoittavia tositarinoita ja avaamalla oivalluksiaan Raamatusta Jeff Manion auttaa löytämään ilon pienistä, näennäisen irrallisista asioista. Pienet askeleet voivat lopulta johtaa valtaviin, kestäviin tuloksiin.
Jeff Manion on toiminut vuodesta 1983 johtavana pastorina Ada Bible Church -seurakunnassa Yhdysvaltain Michiganissa. Hänen kutsumuksenaan on porautua syvälle Raamattuun ja opettaa sen sanomaa selkeästi ja ajankohtaisesti. Manionilta on aiemmin julkaistu kirja Välimaastossa (Päivä 2010).
Kovakantinen
Sivuja: 224
Julkaistu: 2018
Kustantaja: Päivä Osakeyhtiö
ISBN: 9789524759137
Toimituskulut
- Posti – Postipaketti osoitteen mukaan ja pienet pikkupakettina
- 6,50 €
- Posti – Postipaketti palvelupisteeseen/automaattiin
- 6,50 €
- Posti – Ovellepaketti klo 8-16 ovelle ilman soittoa
- 12,90 €
- Posti – Kotipaketti klo 9-21 sovittuna ajankohtana
- 14,90 €
- Matkahuolto
- 6,90 €
- Matkahuolto – Toimitus ovelle sovittuna ajankohtana
- 16,90 €
- Nouto sovitusti varastoltamme
- 0,00 €