- Olet täällä: Etusivu »
Aikakausien käänne kirkon missiossa – Risto A. Ahonen | Liekkikus
- Hinta
- 24,00 €
Tuotekuvaus
Kristinusko elää historiansa vahvinta aikaa. Joillakin alueilla kuten Euroopassa se on taantunut, mutta samaan aikaan se on kasvanut merkittävästi etenkin Afrikassa ja Aasiassa.
Tarkka tuotekuvaus
Aikakausien käänne kirkon missiossa – Risto A. Ahonen
Kristinusko elää historiansa vahvinta aikaa. Joillakin alueilla kuten Euroopassa se on taantunut, mutta samaan aikaan se on kasvanut merkittävästi etenkin Afrikassa ja Aasiassa.
Kristinusko on alusta lähtien ollut luonteeltaan universaalinen, mutta ensimmäistä kertaa aikanamme levinnyt kaikkialle niin, että sen voidaan sanoa olevan globaali yhteisö.
Lähetys on kristillisen kirkon elinhermo. Se on vuosisatojen ajan rakentunut länsimaisen lähetyksen varaan. Uskontotilanteen muutoksen johdosta kristittyjen suuri enemmistö asuu Euroopan sijasta kuitenkin nyt 2000-luvulla Afrikassa ja Aasiassa.
Tämä kirja tarkastelee niitä muutoksia, joita uusi tilanne tuo kirkkojen ja niiden lähetysten elämään.
Dosentti, teologian tohtori Risto A. Ahonen on osallistunut laajasti kansainväliseen keskusteluun kirkon missiosta sekä sen vaikutuksesta kulttuuriin ja yhteiskuntaan. Hän on toiminut pappina ja tutkijana, Suomen Lähetysseuran teologisena sihteerinä ja Lapuan hiippakunnan pääsihteerinä.
Kovakantinen
Sivuja: 124
Koko: A5 (148 x 210 mm)
Kuvitus: 4-väri
Julkaistu: 2022
Kustantaja: Väyläkirjat / Väyläkustannus
ISBN: 978-952-396-020-6
Toimituskulut
- Posti – Postipaketti osoitteen mukaan ja pienet pikkupakettina
- 6,50 €
- Posti – Postipaketti palvelupisteeseen/automaattiin
- 6,50 €
- Posti – Ovellepaketti klo 8-16 ovelle ilman soittoa
- 12,90 €
- Posti – Kotipaketti klo 9-21 sovittuna ajankohtana
- 14,90 €
- Matkahuolto
- 6,90 €
- Matkahuolto – Toimitus ovelle sovittuna ajankohtana
- 16,90 €
- Nouto sovitusti varastoltamme
- 0,00 €