Kristillinen kirjakauppa ja antikvariaatti netissä – Parhaat kristilliset kirjat saat meiltä | Liekkikustannus.fi
Hannu Lehtikangas valmistui kirkkomuusikoksi Sibelius-Akatemiasta. Hän on esiintynyt laulajana useissa Euroopan maissa, Australiassa ja Pohjois-Koreassa. Hän laulaa 1. tenoria Kajaus-kvartetissa ja mieskuoro Kantossa, jota hän myös johtaa. Lehtikangas toimii Hämeenkylän seurakunnan A- kanttorina. Hän on toiminut kirkkomuusikkona myös Saksassa ja Ruotsissa.
Niko Kumpuvaaran ;työ muusikkona risteilee nykymusiikin ja improvisoidun rytmimusiikin välillä. Hän on työskennellyt Oulun Musiikkijuhlien ja Sata-Häme Soi festivaalin taiteellisena johtajana. Vuosina 2009-2015 hän toimi Grazin musiikkiyliopiston vierailevana professorina. Hänet on palkittu useissa kansainvälisissä kilpauluissa ja hän esiintyy aktiivisesti ympäri maailmaa. Vuodesta 2010 Kumpuvaara on musisoinut myös Dallapé-yhtyeen riveissä.