Luojan lukuja – Pekka Lahtinen (käytetty)

Tuotetta ei ole enää saatavilla.

9,90
Hinta, johon sisältyy ALV.

Luojan lukuja – Pekka Lahtinen (käytetty)

 

Todistavatko luonnossa ja Raamatussa ilmenevät numerot Jumalan olemassaolon? Sisältääkö Raamattu salaisen numeroihin perustuvan koodijärjestelmän, jolla Jumala on sinetöinyt Sanansa? Mitä erityistä numerot kertovat lähitulevaisuudesta? Mikä sanoma kätkeytyy mystiseen lukuun 666? 

Länsimaissa on vallalla luopumus. Jumalan Sanaan eli Raamattuun ei enää uskota. Ihminen yrittää kaikin tavoin vesittää Raamatun sanomaa, väittäen Raamatun kirjoituksia ihmisten kirjoittamiksi myyteiksi ja legendoiksi. Raamatussa numerot ilmenevät kuitenkin yhä uudestaan ja uudestaan tavalla, joka ei voi perustua sattumaan. Näin Jumala osoittaa numeroin, että Hän on Raamatun takana. 

Tutkija Pekka Lahtinen vie yksinkertaisella ja selkeällä tavalla lukijan uskomattomalle tutkimusmatkalle Raamatun numeerisiin ilmiöihin. Ihme toisensa jälkeen tulee esiin numeroiden muodossa. Tämä kirja on ensimmäinen Raamatun numerologiaa käsittelevä suomenkielinen teos ja se on täten haaste maamme viisaille ja muille epäilijöille, jotka eivät usko Raamattuun. Raamatun numerologia perustuu tosiasioihin ja siksi maailma ei ole pystynyt vastaamaan numeroiden esille tuomaan haasteeseen. Uskallatko Sinä ottaa haasteen vastaan?

 

Kirja on käytetty. Kunto melko hyvä. Hieman kulunut. Ei merkintöjä.

 

Pehmeäkantinen

Sivuja: 137

Kustantaja: Tampereen kristillinen yhteisö ry

Julkaistu: 2008, 2.laajennettu painos

ISBN: 952-90-7490-5

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Teologia & Raamatuntutkimus