Saloisten pappi – Raili Alahautala (käytetty)

Tuotetta ei ole enää saatavilla.

9,90
Hinta, johon sisältyy ALV.

Saloisten pappi – Raili Alahautala (käytetty)

 

Herra Niilo on Saloisten pappi ja Pohjanmaan rovasti. Perheeseen kuuluvat vaimo Annie sekä kaksi tytärtä ja poika. Perheen hoito ja vieraista huolehtiminen jäävät pääasiassa Annien huoleksi, sillä virkatehtävät vievät Niiloa monille tahoille hänen laajalla virka-alueellaan. Tuohon aikaan tytöt pyrittiin naittamaan jo 13–14-vuotiaina, mutta Niilon tyttäret saavat valita rakkaansa itse. Kustaa Vaasa ottaa valtakuntansa käyttöön katolisen kirkon omaisuuden, ja paavi julistaa kirkonkiroukseen koko Pohjois-Euroopan. Kaikki tämä vaikuttaa omalla tavallaan Niilonkin elämään.


Niilo on kuin rehellisyys itse. Kaiken hän tutkii tarkasti ja tulkitsee nöyrästi Sanan valossa. Hän käyttää työssään suomentamaansa Johanneksen evankeliumia. Hän myös rukoilee ja saarnaa suomeksi, vaikka vanhan opin mukaan Jumala ei edes osaa suomea. Kirja on oivallinen kurkistusreikä aikaan, jolloin uskonpuhdistuksen ensi vireet saapuiat Pohjanmaan rannoille.

 

Kirja on käytetty. Kunto on hyvä. Ei merkintöjä.

 

Kovakantinen, sidottu

Sivuja: 368

Koko: 134 x 210 mm

Kustantaja: Päivä Oy

EAN: 9789524757140

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Kristillinen elämä & opetus