Suomen helluntailiikkeen synty, leviäminen ja yhteisönmuodostus

29,90
Hinta, johon sisältyy ALV.


Suomen helluntailiikkeen synty, leviäminen ja yhteisönmuodostus – Jouko Ruohomäki (käytetty)

 

Ruohomäki selvittää Itä-Suomen yliopistossa tarkastettavassa väitöskirjassaan Suomen helluntailiikkeen syntyä, leviämistä ja yhteisönmuodostusta vuosina 1907-1922. Los Angelesissa vuonna 1906 alkanut helluntaiherätys levisi nopeasti Norjan kautta Eurooppaan. Vuonna 1907 helluntalaisuus rantautui Suomeen ruotsinkielisen väestön keskuuteen. Neljä vuotta myöhemmin helluntalaisuus alkoi levitä suomenkielisen väestön keskuuteen, kun norjalainen saarnaaja T.B. Barratt saapui pitämään puhetilaisuuksia Helsinkiin ja muutamaan maaseutukaupunkiin. Hänen esitelmiensä keskeisin aihe oli apostolisen ajan karismaattisten ilmiöiden esiintyminen nykyaikana. Näihin ilmiöihin kuului muun muassa Pyhällä Hengellä täyttyminen, jonka ulkonaisena merkkinä oli kielillä puhuminen.

Vaikka orastava herätysliike kohtasi voimakasta vastustusta sekä kirkolliselta että valtiolliselta taholta, liike levisi nopeasti eri puolille Suomea. Vuonna 1913 helluntaiherätys alkoi organisoitua itsenäiseksi liikkeeksi. Lehdet Toivon Tähti, Ristin Voitto ja Morgon-Stjärnan sekä yhteinen laulukirja Helluntailauluja/Pingstsånger edistivät liikkeen organisoitumista. Tutkimusjakson lopussa helluntailiikkeellä oli kannattajia yhteensä 245 kunnan alueella.Kirja on käytetty. Kunto on melko hyvä, vähän kulunut. Suojapapereissa kulumaa hieman. Ei merkintöjä.

 

Kirja on käytetty. Hieman kulunut. EI merkintöjä.

 

Pehmeäkantinen, nidottu

Sivuja: 335

Kustantaja: Aikamedia Oy

Julkaistu: 2014

ISNB: 9789522521163

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Elämäkerrat & Historia