Jerusalemin uskontunnustus – Kyrillos (käytetty)

Tuotetta ei ole enää saatavilla.

12,90
Hinta, johon sisältyy ALV.

Jerusalemin uskontunnustus – Kyrillos

 

Kirkkoisä Kyrillos toimi Jerusalemin piispana vuosina 348-386, aikana, jolloin kaupungista tuli kristityn maailman pyhiinvaelluskohde numero yksi. Pyhän Haudan Kirkon ympärille kasvoi yhteisö, jonka rikas jumalanpalveluselämä huipentui vuosittain pääsiäisenviettoon. Kyrillos on kirkon historian ensimmäisiä merkittäviä jumalanpalvelusliturgian kehittäjiä. Esimerkiksi palmusunnuntai, kiirastorstai ja pitkäperjantai tulivat kirkkovuoden kohokohdiksi todennäköisesti hänen vaikutuksestaan. Sikäli kuin tiedetään, Kyrillos oli myös ensimmäinen, joka valikoi ja järjesti raamatuntekstejä luettavaksi kirkkovuoden eri ajankohtina.

Kyrilloksen katekeesit ovat esitelmiä, joita hän piti pääsiäisyönä kastettaville katekumeeneille, kasteoppilaille. Vahvasti Raamattuun perustuvat ja erityisesti uskontunnustusta selventävät esitelmät piirtävät mielenkiintoisen kuvan siitä, kuinka kristillistä uskoa opetettiin vasta-alkajille juuri niinä vuosikymmeninä, jolloin Rooman valtakunnasta virallisesti tuli kristillinen. Opetuksessaan Kyrillos hyödyntää pedagogisesti taitavasti myös Jerusalemin pyhiä paikkoja.

Esikatekeesi sekä kaikki 18 kastekatekeesia ilmestyvät nyt ensimmäistä kertaa suomeksi. Katekeesit kreikkalaisesta alkutekstistä kääntänyt isä Johannes Seppälä on Ruotsissa asuva suomalainen ortodoksinen pappi, kirjailija ja kääntäjä.

 

Kirja on käytetty. Kunto melko hyvä. Ei merkintöjä.

 

Pehmeäkantinen

Sivuja: 327

Kustantaja: Perussanoma Oy

Julkaistu: 2013

ISBN: 9789518886771

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Teologia & Raamatuntutkimus