Israelin ihme ja presidentti Truman – Risto Huvila

20,00
Hinta, johon sisältyy ALV.


Israelin ihme ja presidentti Truman – Risto Huvila

 

Teos käsittelee Israelin valtion syntyyn liittyviä historiallisia ja poliittisia tapahtumia Raamatun profetioiden valossa ja avaa niiden taustoja Yhdysvalloissa, Euroopassa, YK:ssa sekä paikan päällä Lähi-idässä.

Franklin Delano Rooseveltin yllättävän kuoleman jälkeen presidentiksi nousseen Harry S. Trumanin rooli Israelin itsenäistymisessä oli merkittävä. Monelle on kuitenkin jäänyt tuntemattomaksi hänen raamatullinen vakaumuksensa, joka vaikutti keskeisesti Yhdysvaltojen Lähi-idän-politiikkaan. Juutalaisvaltion itsenäistymistä voidaan pitää yhtenä maailmanhistorian tärkeimmistä tapahtumista, sillä se todistaa Raamatun luotettavuudesta ja vahvistaa Israelin keskeistä merkitystä Jumalan suunnitelmassa.

Liike-elämässä vaikuttavan Risto Huvilan Israel-harrastus on tehnyt hänestä arvostetun luennoitsijan. Hänen Israel-aiheisia ohjelmiaan on esitetty TV7:ssä ja AlfaTV:ssä ja kirjoituksiaan julkaistu muun muassa Valituissa Paloissa. Lisäksi hän toimii blogistina Seurakuntalainen.fi:ssä. Huvila on vetänyt Espoon helluntaiseurakunnan Israel-piiriä vuodesta 2009 ja toimii Suomi–Israel-yhdistysten liiton puheenjohtajana. Vapaa-aikanaan hän kirjoittaa hengellisiä lauluja ja soittaa pianoa perustamassaan Uusi laulu -yhtyeessä.

 

Pehmeäkantinen

Sivuja: 268

Julkaistu: 2018

Kustantaja: Aikamedia Oy

ISBN: 978-952-252-335-8

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Israel, Islam & Lopunajat