Narsismi vanhemmuudessa – Mia Puolimatka

ALE 38,00 €
15,00
Hinta, johon sisältyy ALV.


Narsismi vanhemmuudessa – Mia Puolimatka

 

Kuinka välttää narsismi vanhemmudessa?

Kuka tahansa meistä on mestari naamioimaan pahuutensa itseltään ja toisilta. Piilotajunnan tunnistamaton aines synnyttää kasvatussuhteeseen vakavia häiriöitä, ja ihanteet jäävät saavuttamatta. Jos ihminen torjuu kristinuskon Jumalan, hän torjuu samalla myös syntinsä ja narsisminsa ja alkaa muokata lapsestaan omantuntonsa kuvajaista. Kasvatus ei ole vain arvovalintoja. Pahimmillaan se voi toimia alustana itsepetokseen hyvän nimissä ja vääristää lapsen pyrkimyksen aitoon läheisyyteen, myötätuntoon ja epätäydellisyyteen.

Onko kasvatus siis vain illuusiota? Mia Puolimatka valottaa kasvatuksen moraalisia vedenjakajia vanhemmuuden torjutun narsismin ja väärän syyllisyyden näkökulmasta. Hän puolustaa kristillisen uskon merkitystä kasvatuksen onnistumisessa ja tasapainoisen persoonallisuuden syntymisessä.

Jyväskyläläinen Mia Puolimatka on kasvatustieteen tohtori, tietokirjailija, erityisopettaja, omaishoitaja ja kotiäiti. Häneltä on ilmestynyt aikaisemmin kolme kirjaa. Hänellä on miehensä kanssa kaksi lasta, joista nuoremmalla on Downin syndrooma. Lisäksi Mialla on miehensä kautta kaksi aikuista poikaa ja kolme lastenlasta.

 

Kovakantinen

Sivuja: 352

Kustantaja: Päivä Oy

Julkaistu: 2017

ISBN: 9789524758185

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa myös nämä tuoteryhmät: Sielunhoito, Terapia & Tunteet, Perhe, Parisuhde & Seksi, ALE