Maalitauluna Israel – Tim LaHaye & Ed Hindson

24,00
Hinta, johon sisältyy ALV.


Maalitauluna Israel – Tim LaHaye & Ed Hindson

 

Tim LaHaye on julkisuuden ykköshenkilö Raamatun profetioiden tutkimisen estradeilla. Hän on kirjoittanut maineikkaan Jäljelle jääneet -romaanisarjan ja tuottanut samasta teemasta kehitetyn elokuvasarjan. Seurakunnanjohtajan ja tutkijan työnsä ohella hän on kirjoittanut 80 kirjaa.

Ed Hindson on maailman suurimman kristillisen yliopiston Liberty Universityn teologisen tiedekunnan dekaani, väitellyt teologian ja filosofian kaksinkertainen tohtori.

Kaksi aikamme merkittävintä profeetallisen ilmoitussanan asiantuntijaa ovat koonneet tietonsa ja ymmärryksensä Israelin, Lähi-idän ja koko maailman lähitulevaisuudesta tuottaen kirjan, joka lopullisesti ratkaisee Israelin – juutalaisen valtion ja sen kansan – olemassaolon mysteerit.

Miksi Israelin valtio syntyi meidän päivinämme? Miksi Israel on oleva kaiken aikaa monien kiistojen kohteena ja miksi sen hävitystä etsivien määrä kasvamistaan kasvaa? Mitä merkitsevät Israeliin liittyvät käsitteet kuten Googin sota, Antikristus, pedon merkki, Harmagedon, tuhatvuotinen valtakunta, tempaus? Ennen kaikkea: mitä merkitystä sinun elämällesi on Israelin olemassaololla ja sillä, että sen tuhoa etsitään jopa Euroopan maaperältä alkaen?

Lue mitä todella merkitsee, että maalitauluna on Israel.

 

Pehmeäkantinen, nidottu

Sivuja: 252

Julkaistu: 2016

Kustantaja: Kuva ja Sana

ISBN: 9789515853172

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Israel, Islam & Lopunajat