Totuutta etsimässä – David Pawson

24,00
Hinta, johon sisältyy ALV.


Totuutta etsimässä – David Pawson

 

Totuutta etsimässä on David Pawsonin, omien sanojensa mukaan 'epäsovinnaisen evankelikaalin', odotettu kirja hänen elämästään, opetuksistaan ja palvelutyöstään. David Pawson käy kirjassa läpi lapsuuttaan, nuoruuttaan ja palvelutyönsä alkuaikoja, sekä paljastaa itsestään myös puolia, jotka eivät ole yhtä tunnettuja: harrastuksiaan, matkojaan, kiinnostuksen kohteitaan sekä perhe-elämän iloja ja suruja. Ehkä tämän kirjan suurin anti on kuitenkin tiivistelmä kirjoittajan merkittävimmistä teologisista näkökulmista ja hänen erilaisista opetustekniikoistaan.

Reijo Telaranta kirjoittaa: "Vaikka David Pawsonin kirjan kannessa on sana "muistelmat", teos ei tyydy vain katsomaan taaksepäin ja listaamaan kuuluisan saarnamiehen ja Raamatun opettajan vaiheita lapsuudesta tähän päivään. Kaikki sekin on toki mukana, mutta kirjassaan Pawson tarkastelee menneitä tapahtumia eläen vahvasti tätä aikaa ja katsoen samalla tarkasti tulevaisuuteen. Kun opetus rakennetaan itse koetun pohjalle, perustetaan intohimoiselle rakkaudelle Raamatun sanaan ja höystetään herkullisella englantilaisella huumorilla, lopputulos on erinomainen."

 

Pehmeäkantinen

Sivuja: 277

Julkaistu: 2020, 2.painos

Kustantaja: TV7 Kustannus

ISBN: 9789525865172

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Elämäkerrat & Historia