Öljyn kyllyys – Osmo Haavisto

15,00
Hinta, johon sisältyy ALV.


Öljyn kyllyys – Osmo Haavisto

 

Öljyn kyllyys julistaa Hengen täyteyden aakkosia.

Opiskellessaan metsäkoulussa vuonna 1955 sai Osmo Haavisto Jumalan kutsun ihmeeseen. Siihen aikaan Suomessa ei tuollaisesta kutsumuksesta voinut kertoa, koska kertoja olisi leimattu harhautuneeksi, ylihengelliseksi.

Öljyn kyllyys julistaa Hengen täyteyden aakkosia. Kun avaudut kirjan sanomalle, niin sinäkin koet Jumalan lupaaman Hengen kasteen ja puhut vierailla kielillä. Teos sisältää myös melko perusteellista opetusta Pyhän Hengen olemuksesta ja työstä.

Osmo Haavisto on suomalaisen helluntailaisuuden pioneerejä erityisesti Pyhän Hengen kasteen, parantumisen ja uskon opetuksen alueilla. Haaviston opetuksissa on syvällinen ymmärrys Kristuksen täytetystä työstä, sekä armon ja totuuden perustus. Osmo Haavistolta on ilmestynyt yli kolmekymmentä kirjaa, joista osaa ei ole käännetty suomeksi. Muita Haaviston kirjoittamia kirjoja ovat mm. Sellainen kuin Hän oli, Israel ajassa ja iäisyydessä, Mitä Johannes näki ja Valkeuden voitto.

Öljyn kyllyyden sanoma on julkaistu aikaisemmin myös lyhyempänä version nimellä Otitteko vastaan sekä Ristin Voiton kustantamana nimellä Tahdotko täyttyä Pyhällä Hengellä.

 

Pehmeäkantinen, nidottu

Sivuja: 140

Julkaisuvuosi: 2014, uusintapainos

Kustantaja: Osmo Haavisto

ISBN: 9789529340514

Suosittelemme myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Asiakkaat, jotka ostivat tämän tuotteen, ostivat myös

*
Hinnat, joihin sisältyy ALV.

Selaa tätä tuoteryhmää: Armolahjat & Karismaattisuus